Alan Jones

Alan Jones
Henkilötiedot
Syntynyt	2. marraskuuta 1946 (ikä 77) Melbourne, Victoria, Australia
Kansalaisuus	Australia
Formula 1 -ura
Aktiivivuodet	1975–1981, 1983, 1985–1986
Talli(t)	Hesketh, Hill, Surtees, Shadow, Williams, Arrows, Lola
Kilpailuja	117 (116 lähtöä)
Maailman­mestaruuksia	1 (1980)
Voittoja	12
Palkintosijoja	24
Paalupaikkoja	6
Nopeimpia kierroksia	13
MM-pisteitä	199 (206)
Ensimmäinen kilpailu	Espanjan GP 1975
Ensimmäinen voitto	Itävallan GP 1977
Viimeinen voitto	Las Vegasin GP 1981
Viimeinen kilpailu	Australian GP 1986
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Alan Stanley Jones (s. 2. marraskuuta 1946 Melbourne, Victoria, Australia)^[1][2] on viimeisin australialainen Formula 1 -luokan maailmanmestari kaudelta 1980.^[1][2][3][4]

Jones saavutti urallaan 24 palkintosijaa, joista 12 oli voittoja ja 7 oli kakkossijoja.^[5] Ensimmäisen voittonsa ja palkintosijansa Jones saavutti kolmannella kaudellaan 1977. Tosin hänen ensimmäinen MM-sarjan ulkopuolinen palkintosija on vuodelta 1976.^[6]

Ura

Alkuvaiheet

Jones aloitti kilpa-ajamisen nuorena kartingissa, josta siirtyi mestarina 15-vuotiaana Mini-kilpailuihin sekä Formula 2 Cooper -sarjaan.^[1][4][7] Jonesin isä Stan Jones oli ajanut jo 1950-60-luvuilla Australian ja Oseanian kilpailuja (ensimmäinen australialaisen voitto kotimaan ulkopuolella), mikä innosti Alania tulemaan yhtä hyväksi kuin hän oli ollut.^[1][4][7][8] Jonesin perhe joutui kuitenkin taloudellisiin vaikeuksiin ja Alan päätti muuttaa ajokaverin Brian McGuiren kanssa työn ja kilpa-ajojen perässä ulkomaille 1960-70-luvuilla, jolloin he rahoittivat Formula 3 -ajonsa autokaupoilla.^[1][4][7] Myös isä-Stan muutti myöhemmin Alanin perässä Englantiin tukeakseen poikaansa kilpa-ajoissa, mutta kuoli vuonna 1973 ennen kuin näki poikansa ensimmäisen voiton Silverstonen F3-kilpailussa (voittoseppele kuljetettiin isän arkussa Australiaan).^[4] Jones sijoittui toiseksi samalla kaudella ja kilpakuljettaja Harry Stiller sai hänet siirrettyä Formula Atlantic -sarjaan kaudeksi 1975.^[4][1][7]

Formula 1

Jones sai kaudeksi 1975 ajopaikan aluksi Heskethiltä, mutta päätti kautensa Hill-tallissa, jonka autolla hän oli parhaimmillaan viides Saksan GP:ssä.^{[1][2][7][4][9]} Kaudeksi 1976 John Surtees palkkasi Jonesin kilpakuljettajaksi, ja vaikka hänen parhaimmat tuloksensa olivat toinen sija Race of Champions -kilpailussa sekä neljäs sija Japanin osakilpailussa, hän ajautui riitoihin tallinjohdon kanssa ja erotettiin kauden lopuksi.^{[1][2][4][7][10]}

Kaudeksi 1977 Jones sai yllättäen paikan Shadow -tallista, kun tallin kilpakuljettaja Tom Pryce menehtyi Etelä-Afrikan GP:ssä.^[2][1][7][4] Hän ajoi yllätysvoittoon neljännestätoista lähtöruudusta päihittäen Niki Laudan Itävallan GP:ssä.^{[1][2][7][4][11]} Kilpailun voittajaa juhlittiin erikoisella tavalla, koska kukaan ei uskonut kenenkään muun kuin Laudan voittavan, minkä seurauksena kisajärjestäjillä ei ollut Australian kansallislaulun musiikkia mukana, jolloin hänen kunniakseen soitettiin Paljon onnea vaan -kappale (engl. 'Happy Birthday')^[12]

Jonesin saavutukset havaittiin myös Ferrari -tallissa, mutta he valitsivatkin kuljettajakseen Gilles Villeneuven, minkä seurauksena Jones siirtyi alkuvaikeuksista kärsineeseen Williamsille.^[1][2][7][4] Hän voitti mestaruuden Patrick Headin suunnittelemalla Williams-tallin autolla vuonna 1980.^[1][2][7][4] Jones voitti mestaruuskaudellaan viisi osakilpailua.^[1][2] Jo edellisellä kaudella hän oli sijoittunut sarjassa kolmannelle tilalle voittaen neljä osakilpailua.^[1][2][4]

Myös kaudella 1981 Jonesilla oli mahdollisuus voittaa mestaruus, mutta auton luotettavuus ja tallitoveri Carlos Reutemannin haluttomuus alistua tallin kakkoskuljettajaksi estivät kaksoismestaruuden ja mestaruuden päätymisen Nelson Piquet'lle.^[1][4][13] Kauden 1981 päätteeksi Jones vetäytyi F1-ympyröistä, mutta saatiin houkuteltua rahalla Arrows-talliin ajamaan Yhdysvaltain Long Beachin GP 1983, vaikka kärsi ylipainosta ja jalkavammasta.^{[1][2][4][14]} Vuonna 1984 hän ajoi Le Mansin 24 tunnin ajoja yhdessä Vern Schuppanin ja Jean-Pierre Jarierin kanssa sijoittuen kuudenneksi.^[15] Ison rahan houkuttelemana Jones kilpaili jälleen kaudella 1985 Lola-Hart -tallissa heikohkolla menestyksellä, eikä kausi 1986 ollut lainkaan sen parempi, joten Jones vetäytyi kauden jälkeen lopullisesti F1-kilparadoilta.^[1][2][4][7] Hän ajoi myös sarjan ulkopuolisissa osakilpailuissa uransa aikana.^[2]

Formula 1 -tulokset

Urheiluautosarjat

Jones siirtyi F1-uransa jälkeen ajamaan Australian Super Car ja Touring Car sarjoihin, joissa hän on voittanut, mm. vuoden 1993 James Hardien 12 tunnin ajon sekä vuoden 1995 Winfield Triple Challengen.^{[1][4][7][16]}

Muuta

• Jones on toiminut tv-kommentaattorina ja FIA -tuomariston jäsenenä sekä tukenut poikansa Christianin ajouraa.^[4]
• Hän ajoi pukeutumalla onnenkaluinaan pitämiin punaisiin alushousuihin.^[1][4]
• Hän on tunnettu kilpa-ajouransa aikana ilmaisemista poliittisesti epäkorrekteista kommenteistaan naisia ja ulkomaalaisia kohtaan.^[1][4]
• Hänet nimettiin Sport Australia Hall of Fameen vuonna 1985 ja sai The Order of the British Empire -jäsenyyden (MBE) vuonna 1980.^[7][17]

Lähteet

Formula 1 -luokan kuljettajien maailmanmestarit

1950-luku: 1950:  G. Farina 1951:  J. M. Fangio 1952:  A. Ascari 1953:  A. Ascari 1954:  J. M. Fangio 1955:  J. M. Fangio 1956:  J. M. Fangio 1957:  J. M. Fangio 1958:  M. Hawthorn 1959:  J. Brabham 2000-luku: 2000:  M. Schumacher 2001:  M. Schumacher 2002:  M. Schumacher 2003:  M. Schumacher 2004:  M. Schumacher 2005:  F. Alonso 2006:  F. Alonso 2007:  K. Räikkönen 2008:  L. Hamilton 2009:  J. Button

1960-luku: 1960:  J. Brabham 1961:  P. Hill 1962:  G. Hill 1963:  J. Clark 1964:  J. Surtees 1965:  J. Clark 1966:  J. Brabham 1967:  D. Hulme 1968:  G. Hill 1969:  J. Stewart 2010-luku: 2010:  S. Vettel 2011:  S. Vettel 2012:  S. Vettel 2013:  S. Vettel 2014:  L. Hamilton 2015:  L. Hamilton 2016:  N. Rosberg 2017:  L. Hamilton 2018:  L. Hamilton 2019:  L. Hamilton

1970-luku: 1970:  J. Rindt 1971:  J. Stewart 1972:  E. Fittipaldi 1973:  J. Stewart 1974:  E. Fittipaldi 1975:  N. Lauda 1976:  J. Hunt 1977:  N. Lauda 1978:  M. Andretti 1979:  J. Scheckter 2020-luku: 2020:  L. Hamilton 2021:  M. Verstappen 2022:  M. Verstappen 2023:  M. Verstappen

1980-luku: 1980:  A. Jones 1981:  N. Piquet 1982:  K. Rosberg 1983:  N. Piquet 1984:  N. Lauda 1985:  A. Prost 1986:  A. Prost 1987:  N. Piquet 1988:  A. Senna 1989:  A. Prost

1990-luku: 1990:  A. Senna 1991:  A. Senna 1992:  N. Mansell 1993:  A. Prost 1994:  M. Schumacher 1995:  M. Schumacher 1996:  D. Hill 1997:  J. Villeneuve 1998:  M. Häkkinen 1999:  M. Häkkinen

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Ranska BnF data Saksa Yhdysvallat Tšekki Australia Henkilöt Trove