Baptismi Virossa

Osa artikkelisarjaa
Baptismi
Tausta
  • Kristinusko
  • Protestantismi
  • Puritanismi
  • Anabaptismi
  • Baptistinen suksessio
  • Suuret herätykset
Oppi
Organisaatio
Maittain
  • n
  • k
  • m

Virolainen baptismi on Viron toiseksi suurin protestanttinen suuntaus luterilaisuuden jälkeen. Viron evankelisten kristittyjen ja baptistien liittoon kuuluu lähes 6 500 jäsentä ja unioniin kuuluu 85 seurakuntaa. Baptistityö alkoi levitä Virossa kansallisen heräämisen aikaan vuonna 1876. Baptismi saapui läntiseen Viroon Ruotsista ja aluksi herätys levisi maalaisväestön parissa. Vuonna 1884 ensimmäinen baptistiseurakunta perustettiin Haapsaluun ja liike alkoi levitä koko maahan. Neuvostoliiton vallan aikana 1940–1990 seurakunnat saivat toimia ainoastaan kirkkorakennuksissa ja baptistijohtajia kuulusteltiin säännöllisesti. Viron itsenäistyttyä 1991 baptistit ovat saaneet toimia vapaasti ja perustaa seurakuntia.[1]

1920-luvulla baptisteja oli suhteellisen paljon Virossa. Perestroikan aikaan Viron ja Latvian baptistit erosivat yleisliittolaisesta unionista ja muodostivat omat kansalliset liittonsa. Ne säilyttivät kuitenkin yhteyden yleisliittolaiseen unioniin.[2]

Lähteet

  • Lahtinen Aarno, Laitila Teuvo & Suttner Ernst Chr.: Usko, toivo ja vallankumous. Kristinusko ja kirkot Neuvostoliitossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1990. ISBN 951-1-11578-2.

Viitteet

  1. Tallinnassa käynnissä baptistien seurakunnanistutus bisnesammattilaisille Baptisti.fi. 21.3.2022. Viitattu 20.5.2023.
  2. Lahtinen, Laitila & Suttner 1990, s. 356
  • n
  • k
  • m
Tunnustuskunnat
Ortodoksisuus
Katolisuus
Protestantismi
Luterilaisuus
Baptismi
  • Viron evankelisten kristittyjen ja baptistien liitto
Metodismi
Helluntaiherätys
  • Viron helluntaikirkko
Muut
Kirkkojenväliset
järjestöt
Muuta aiheesta