Dmytro Jaroš

Dmytro Anatolijovytš Jaroš
Henkilötiedot
Syntynyt30. syyskuuta 1971 (ikä 52)
Dniprodzeržynsk, Ukrainan sosialistinen neuvostotasavalta
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Dmytro Anatolijovytš Jaroš (ukr. Дмитро Анатолійович Ярош; s. 30. syyskuuta 1971[1]) on ukrainalainen poliitikko ja entinen kansallismielisen Oikea sektorin puheenjohtaja[2].

Jaroš syntyi Dnipropetrovskin alueella Dniproderžynskissä eli nykyisessä Kamjanskessa. Vuosina 1989–1991 hän palveli Neuvostoliiton asevoimissa Valko-Venäjällä sekä Irkutskissa. 1980-luvun lopusta alkaen hän oli mukana Ukrainan kansanliikkeessä sekä muissa kansallismielisissä liikkeisä. Vuonna 1994 hän oli mukana perustamassa Tryzub-järjestöä, Ukrainalaisten nationalistien kongressin puolisotilaallista siipeä, jonka johtoon hän nousi 2000-luvun puolella. Vuonna 2001 hän valmistui Ivan Frankon Drohobytšin pedagogisen yliopiston filologiselta laitokselta.[3][4]

Vuosina 2013–2014 Jaroš toimi UDAR-puolueen kansanedustajan Valentyn Nalyvaitšenkon avustajana. Jaroš oli ehdolla vuoden 2014 presidentinvaalissa Oikea sektori -puolueen ehdokkaana; hän sai 0,7 prosenttia äänistä.[5] Saman vuoden parlamenttivaaleissa hänet valittiin Ukrainan parlamenttiin Verh’ovna Radaan Dnipropetrovskin alueen 39. vaalipiiristä Oikean sektorin ehdokkaana. Hän ei parlamentissa liittynyt mihinkään parlamenttiryhmään. Hän toimi parlamentin turvallisuus- ja puolustusvaliokunnan varapuheenjohtajana.[3][4]

Jaroš osallistui Itä-Ukrainan sodan taisteluihin osana Oikean sektorin puolisotilaallisia joukkoja, Ukrainan vapaaehtoisjoukkoja (ukr. Добровольчий український корпус, Dobrovoltšyi ukrajinskyi korpus); hän haavoittui vunna 2015. Saman vuoden joulukuussa hän ilmoitti vetäytyvänsä Oikeasta sektorista.Vuoden 2019 parlamenttivaaleissa hän oli ehdolla Verh’ovna Radaan Svoboda-puolueen listan kolmantena ehdokaana, muttei tullut valituksi.[3][4]

Lähteet

  1. Вступне слово Д.Яроша Бандерівець. Viitattu 12.3.2018.
  2. Yarosh quits as Right Sector leader 11.11.2015. Interfax-Ukraine. Viitattu 12.3.2018.
  3. a b c Ярош Дмитро Анатолійович LB.ua. Arkistoitu 2.6.2023. Viitattu 2.6.2023. (ukrainaksi)
  4. a b c Ярош Дмитро Анатолійович ПолітХаб. Arkistoitu 2.6.2023. Viitattu 2.6.2023. (ukrainaksi)
  5. Протокол Центральної виборчої комісії про результати виборів Президента України 2.6.2014. Ukrainan keskusvaalilautakunta. Arkistoitu 2.6.2023. Viitattu 2.6.2023. (ukrainaksi)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Saksa
  • Yhdysvallat
  • Puola