Euroopan urheiluviikko

Euroopan urheiluviikko
European week of Sport
Alkaa 23. syyskuuta
Loppuu 30. syyskuuta
Järjestämistiheys vuosittain
Tapahtumapaikka Eurooppa ja kumppanimaat (40)
Ensimmäisen kerran 2015
Osallistujia 13 milj. (2022)
Järjestäjä Euroopan komissio
Kotisivut
Infobox OK

Euroopan urheiluviikko (engl. European week of Sport EWoS) on Euroopan komission aloite urheilun ja liikunnan edistämiseksi Euroopassa. Viikkoa vietetään vuosittain 23.–30. syyskuuta ympäri Eurooppaa. Ensimmäisen kerran viikkoa vietettiin vuonna 2015. Viikon tarkoituksena on lisätä väestön tietoisuutta aktiivisen elämäntavan merkityksestä. Teemaviikko tunnetaan #BeActive-sloganilla.[1][2]

Historia

Euroopan urheiluviikko käynnistettiin vuonna 2015 vastaamaan kasvavaan liikkumattomuuteen. Liikunnan taso on joko pysähtynyt tai laskemassa useissa Euroopan maissa.[2] Perustamisensa jälkeen viikko on kasvattanut suosiotaan vuosittain. Vuonna 2015 tapahtumaan osallistui viisi miljoonaa osallistujaa 7 000 tapahtumaan. Vuonna 2018 viikolla oli 12 miljoonaa osallistujaa 48 500 tapahtumassa. Vuonna 2019 tapahtuma keräsi 47 kumppaniyhdistystä 41 maassa.[3]

#BeActive-palkinnot

Koulutus

  • 2022: Krokiet & Lama Academy,  Puola
  • 2021: TSV Neuried e.V.,  Saksa
  • 2020: Petra Preradovica,  Kroatia
  • 2019: Schools in Motion,  Viro
  • 2018: Jyrängön koulu,  Suomi
  • 2017: Colegio Publico Miguel de Cervantes,  Espanja
  • 2016: St Charles National School,  Irlanti

Työpaikka

  • 2022: Azur Sport Santé,  Ranska
  • 2021: iData Kft,  Unkari
  • 2020: House of Code,  Tanska
  • 2019: Sporta Malta,  Malta
  • 2018: DAVO Communications,  Belgia
  • 2017: UAB EUGESTA,  Liettua
  • 2016: Eesti Energia,  Viro

Paikallinen sankari

Ylisukupolvisuus

Ruohonjuuritason projekti

  • 2015: TSV Wandsetal,  Saksa

Kansalaislähettiläs

Katso myös

Lähteet

  1. Euroopan urheiluviikko Opetushallitus. Viitattu 6.9.2023.
  2. a b European Week of Sport Euroopan komissio. Viitattu 6.9.2023.
  3. Beactive EPSI. Viitattu 6.9.2023.