Jeavestone

Jeavestone
Jeavestone Tavastia -klubilla 2012.
Jeavestone Tavastia -klubilla 2012.
Tiedot
Toiminnassa 1999–
Tyylilaji progressiivinen rock
Kotipaikka Suomi
Laulukieli englanti
Jäsenet

Jim Goldworth, kitara, laulu
Mickey Maniac, kitara, laulu
Tommy Glorioso, Basso
Kingo, rummut

Entiset jäsenet

Angelina Galactique, koskettimet, huilu, laulu 2003-2012

Levy-yhtiö

Presence Records, 2008–
Nordic Notes, 2008-

Aiheesta muualla
[1]
Infobox OKNimi-testi OK

Jeavestone on Kalajoelta kotoisin oleva, vuonna 1999 perustettu taiderock -yhtye. Yhtyeen jäsenet käyttävät taiteilijanimiä. Kokoonpanoon kuuluvat Tommy Glorioso (basso), Jim Goldworth (kitara, laulu), Kingo (rummut, lyömäsoittimet) sekä Mickey Maniac (kitara, taustalaulu, melodica). Jeavestonen musiikki on yhtyeen jäsenten itse tekemää. Yhtyeen esikoisalbumi ilmestyi Suomessa, mutta toinen levy julkaistiin myös Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Yhtye on esiintynyt kotimaan lisäksi Saksassa, Ruotsissa, Tanskassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

Jeavestone yhdistelee eklektisessä tyylissään vaikutteita 1970-luvun progressiivisen rockin mestareilta nykyrockiin postmodernilla tavalla. Yhtye on pyrkinyt jatkuvasti laajentamaan soitinvalikoimaansa ja sen toisella albumilla kuullaan perinteisten rock-instrumenttien lisäksi mm. jousikvartettia ja useita puupuhaltimia. Akustisten instrumenttien käytön lisäksi sähköistä soundia laajennetaan moniäänisellä laululla.

Yhtye saavutti huomattavaa medianäkyvyyttä syksyllä 2010 annettuaan iltapäivälehtien ymmärtää basisti Tommy Glorioson voittaneen lotossa jättipotin. Voitto paljastui pian huiputukseksi[1].

Jeavestone esiintymässä Freakshow Artrock Festivaaleilla Saksassa vuonna 2006.

Julkaisut

EP:t ja singlet

Albumit

  • Mind the Soup (2005, Wolfgang Records)
  • Spices, Species and Poetry Petrol (2008, Presence Records)
  • 1+1=OK (2010, Presence Records)
  • Human Games (2016, Presence Records)

Aiheesta muualla

  • Kotisivut
  • Jeavestone MySpacessä

Lähteet

  1. http://www.kp24.fi/uutiset/Default.aspx?newsid=209240 (Arkistoitu – Internet Archive)
Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.