Juha Metso

Juha Metso
Henkilötiedot
Syntynyt(s. 27. syyskuuta 1965 )
Kymi
Kansalaisuus suomalainen
Taiteilija
Ala valokuvaaja, dokumenttiohjaaja
Taidesuuntaus arkirealismi, dokumentarismi
Palkinnot

Vuoden lehtikuvaaja (2000), Vuoden reportaasin (2004), Vuoden henkilökuvan (2014) ja Vuoden uutiskuvan tekijä (2016) Vuoden lehtikuva (2019) Vuoden kuvaessee (2019), Fotofinlandia-finalisti (1990, 1992, 1996)

[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Juha Metso (s. 27. syyskuuta 1965 Kymi)[1] on suomalainen valokuvaaja, dokumenttiohjaaja, joka on toiminut sekä sanomalehti- että taidevalokuvaajana.[2]

Vuonna 1991 artenomiksi Lahden Muotoiluinstituutista valmistuneen Juha Metson uran alkusysäys oli luonto- ja lintukuvien kuvaaminen.[2] Lehti- ja taidevalokuvaajan tuotantoon kuuluu useita albumikansien kuvituksia artisteille, sekä valokuvakirjoja. Metso on tehnyt myös performansseja.[3]

Metso perusti 2014 Miko Kivisen kanssa PeukaLoiset-performanssiryhmä ja yhtyeen.[4] Hän oli jäsen kotkalaisessa kuvataideryhmä Taide­ahtaajissa,[5]. Metso, Timo Mähönen ja Olli Haapio perustivat Kotkan valokuvakeskuksen vuonna 2005[6]

Metso julkaisi vuonna 2013 kolme valokuvateosta, joista rock-yhtye Sielun Veljistä kertovan teoksen yhdessä Helsingin Sanomien musiikkitoimittaja Vesa Sirénin kanssa. Metso kuvasi Ville Haapasalon Venäjän-seikkailuja kirjaan Et kuitenkaan usko, jonka tekstin kirjoitti Kauko Röyhkä.[7] Yhdessä Juha Vakkurin kanssa julkaistu kirja Voodoo - Afrikan arkea (2014) kertoo voodoo-uskonnon harjoittamisesta Länsi-Afrikan Beninissä.[8]

Metson teoksia on muun muassa Suomen valtion, Suomen valokuvataiteen museon ja eri kaupunkien taidemuseoiden kokoelmissa[5]

Metso on käsikirjoittanut, kuvannut ja ohjannut vuonna 2022 julkaistun taidedokumentin Hannu Hautala – legendan perintö. Dokumentissa Hannu Hautala pohtii luontokuvaajana olemista ja kuvien syntyä.[9]

Metson ja Hakalan kirja Viipuri – venäläisten kaupunki sisältää yksityisyyden suojaa loukkaavaa materiaalia. Kirjan julkistamistilaisuudessa mukana olleen mukaan tekijät kertoivat saaneensa kuvaamiseen luvan sairaalan johdolta, ei kuvatulta naiselta.[10][11]

Valokuvateoksia kokoelmissa

  • Suomen valokuvataiteen museo
  • Helsingin taidemuseo
  • Suomen valtio
  • Joensuu taidemuseo
  • Imatran taidemuseo
  • Salon taidemuseo
  • Lappeenrannan taidemuseo
  • Oulun taidemuseo
  • Etelä-Karjalan taidemuseo
  • Helsingin kaupungin taidemuseo
  • Suomen valtion taidekokoelma
  • Kotkan kaupungin kokoelmat

Palkinnot ja tunnustukset

Metso on saanut kolme kunniamainintaa Fotofinlandia[5], Vuoden lehtikuvaajana (2000)[12], Vuoden reportaasi -palkinnon kahdesti, Vuoden henkilökuva (2014)[13], |Vuoden uutiskuva (2016) [14]. Hänet on palkittu Kotkan kaupungin vuoden kulttuuriteko -palkinnolla Suursaari-nimisen kirjan kuvista (2011)[15], sekä Kotka-palkinnolla (2014).[16] Vuoden lehtikuva (2019) [17].

Valokuvakirjoja

  • The Life of Albert (Luontodokumentti internetiin) 1996
  • Kero, Esa & Metso, Juha: Pieni kirja Juhani Leskisestä. Helsinki: Multikustannus, 2007. ISBN 978-952-468-143-8.
  • Metso, Juha & Heinimäki, Jaakko: Miina Äkkijyrkkä. Johnny Kniga, 2009. ISBN 978-951-0-35552-7.
  • Suursaari. Teksti: Kauko Röyhkä & Juha Metso. Helsinki: Johnny Kniga, 2009. ISBN 978-951-0-35355-4.
  • Röyhkä, Kauko & Metso, Juha: Rajantakainen Karjala. Helsinki: Johnny Kniga, 2011. ISBN 978-951-0-37488-7.
  • Röyhkä, Kauko & Metso, Juha: Ville Haapasalo Et kuitenkaan usko... Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä. Docendo, 2013. ISBN 978-952-291-012-7.
  • Kotkacity. Matti Tieaho ja Juha Metso, Omakustanne 2013
  • Sielun Veljet, teksti: Vesa Siren, kuvat: Juha Metso, Johnny Kniga,2013 ISBN 9789510395912
  • Röyhkä, Kauko & Metso Juha: Ville Haapasalo Et muuten tätäkään usko.... Ville Haapasalon 2000-luku Venäjällä. Docendo, 2014. ISBN 978-952-291-071-4.
  • Röyhkä, Kauko & Alizad, ArmanArmanin maailma. Kuvat: Juha Metso. Docendo, 2014. ISBN 978-952-291-072-1.
  • Vakkuri, Juha & Metso, Juha: Voodoo – Afrikan arkea. Rapsodia Guineanlahdelta. Kuvat: Juha Metso. Helsinki: Like, 2014. ISBN 978-952-01-1101-4.
  • Lahdenmäki, Ari & Metso Juha: Kari Peitsamo. Rokkari ja saarnamies. Helsinki: Like, 2015. ISBN 978-952-01-1231-8.
  • Metso Juha & Röyhkä Kauko: Ville Haapasalo Makujen matka - Georgia. Docendo. ISBN 9789522911810.
  • Löfroth, Krister: "Suomen parhaat henkilökuvat". Docendo. ISBN 978-952-291-217-6.
  • Suursaari. Teksti: Kauko Röyhkä. Kuvat: Juha Metso. Helsinki: Like, 2016. ISBN 978-952-01-1389-6.
  • Juha Metso, Tunteella liikkeellä - Emotion in motion. Salon taidemuseo, 2016. ISBN 978-952-5830-20-0.
  • Juha Metso, Ben Henriksson, Hasse Härkönen: Vimpan päälle kalareissu. Ville Haapasalo. Helsinki: Otava, 2016. ISBN 9789511303824.
  • Juha Metso, Leeni PeltonenFinland in 50 Stories. Helsinki: Otava, 2016. ISBN 9789511299905.
  • Ville Haapasalo, Kauko Röyhkä, Juha Metso: Junamatka Moskovaan. Helsinki: Docendo, 2017. ISBN 9789522913906.
  • Juha Metso, Mika Rokka, Ville Vanhala: Maammetaulu. Helsinki: Docendo
, 2017. ISBN 9789522913784.
  • Juha Metso, Vesa Siren: Tää menee näin. Helsinki: Like, 2017. ISBN 9789520116170.
  • Juha Metso, Matti Tieaho: Kotka - karkea ja kaunis. Kotka: Sabonilakkailluusio, 2017. ISBN 978-952-93-8908-7.
  • Juha Metso, Pekka Hakala: Putinlandia. Helsinki: Otava, 2018. ISBN 9789511329060.
  • Juha Metso, Petri Pietiläinen: Junnu Vainio - Sellaista elämä on. Helsinki: Docendo, 2018. ISBN 9789522915412.
  • Tarja Prüss, Juha Metso: 111 Orte in Helsinki, die man gesehen haben muss. Helsinki: Emons Verlag, 2018. ISBN 9783740803421.
  • Juha Metso, Markus LeikolaSielunmessu. Helsinki: Johnny Kniga, 2019. ISBN 9789510430019.
  • Juha Metso, Ville Vanhala, Mika Rokka: Murtuvan aallon harjalla – Saaristolaistarinoita Suomenlahdella. Helsinki: Docendo, 2019. ISBN 978-952-291-661-7.
  • Juha Metso, Pekka Hakala: Viipuri Venäläisten kaupunki. Helsinki: Docendo, 2019. ISBN 978-952-291-687-7.
  • Juha Metso, Petri Pietiläinen: Peilissä näin naisen. Helsinki: Docendo, 2019. ISBN 978-952-291-679-2.
  • Juha Metso, Petri Pietiläinen: Sieniä ja villiruokaa Villen tapaan. Helsinki: Otava, 2020. ISBN 978-951-1-34717-0.
  • Juha Metso, Petri Pietiläinen: Ville maailman markkinoilla. Helsinki: WSOY, 2021. ISBN 9789510464632.
  • Juha Metso, Anna-Stina NykänenHannu Hautala Legendan perintö. Helsinki: Docendo, 2021. ISBN 9789523820975.
  • Juha Vasku, kuvat:Juha Metso: Ikuiset jäljet. Helsinki: Like, 2023. ISBN 9789511355243.
  • Juha Metso, Anna-Stina NykänenKateuden katse. Helsinki: Into, 2023. ISBN 9789523519824.
  • Janne Huuskonen, Janne Raninen, kuvat: Juha Metso: Pistooli Guccin laukussa. Helsinki: Johnny Kniga, 2023. ISBN 9789510485231.
  • Riku Aalto, Seppo Lampela, kuvat: Juha Metso: Jengipomon monta elämää. Helsinki: Johnny Kniga, 2023. ISBN 9789510490204.

Rock-kuvaaja

Metso on kuvannut levynkansia ja promokuvia lukuisille suomalaisille artisteille. Tunnetuin otos Peer Güntin Don’t Mess with the Countryboys -levyn kansikuvat. Muita Metson kuvaamia artisteja mm. Kauko Röyhkä, Sielun Veljet, Remu Aaltonen, Juice Leskinen ja Ypö-Viis.

Valikoitu filmografia

  • Hannu Hautala – legendan perintö, 2022, ohjaaja Juha Metso, Yle (dokumentti)
  • Juha ”Junnu” Vainio – Sanoilla on hintansa, 2023. ohjaaja Juha Metso (dokumentti)
  • Maammetaulu - Lyhytelokuva, 2017, ohjaaja Juha Metso, Banja Media Oy (dokumentti)

Lähteet

  • Juha Metson kotisivu

Viitteet

  1. Juha Metso, Tunteella liikkeellä - Emotion in motion. Salon taidemuseo, 2016. ISBN 978-952-5830-20-0.
  2. a b Juha Metso Kuvataiteilijamatrikkeli. Suomen Taiteilijaseura. Viitattu 13.8.2013.
  3. Jaakko Mäntymaa: Juha Metso menee edelleen tulta päin (haastattelu) Yle Uutiset, kulttuuri. 23.8.2013. Oy Yleisradio Ab. Viitattu 23.8.2013.
  4. Jaakko Mäntymaa: Juha Metso menee edelleen tulta päin (haastattelu) Yle Uutiset, kulttuuri. 23.8.2013. Yleisradio. Viitattu 23.8.2013.
  5. a b c Juha Metso Kotkan Taiteilijaseura. Viitattu 13.8.2013.
  6. Historia, Valokuvakeskus, viitattu 19.4.2018 (Arkistoitu lähde)
  7. Suvi Ahola: Valokuvaaja Juha Metson talvinen näyttely avattiin Helsingissä (haastattelu) Helsingin Sanomat. 20.5.2014. Helsinki: Sanoma. Viitattu 21.5.2014.
  8. Valtteri Kykkänen, Mari Pekkanen: Afrikkalainen voodoo esittäytyy Juha Metson kuvissa Yle, Uutiset. 30.9.2014. Yle.fi. Viitattu 3.10.2014.
  9. Yrttiaho, Tuomo: Dokumentti luontokuvaaja Hannu Hautalasta tekee saman kuin hyvä luontokuva. Helsingin Sanomat, 24.3.2022. tilaajille.
  10. Veera Laine: Yksityiselämän suoja ulottuu valokuviin. Helsingin Sanomat, 10.12.2019, s. B 12.
  11. Maria Seppälä: Venäläisten Viipurissa. Helsingin Sanomat, 30.11.2019, s. C 6.
  12. Mika Lahdensivu: Pörssiromahduksesta vuoden lehtikuva Taloussanomat, Digitoday. 8.3.2001. Sanoma News. Viitattu 13.8.2013.
  13. Kanerva Jalarvo: Juha Metso voitti vuoden henkilökuva -palkinnon (haastattelu) Kymen Sanomat, kulttuuri. Sanoma Oy. Arkistoitu 19.3.2014. Viitattu 7.3.2014.
  14. Malline:Verkkoviite Osoite = https://yle.fi/uutiset/3-9499568
  15. Juha Metso palkittiin Suursaaren kuvaamisesta Yle Uutiset, Kymenlaakso. 9.2.2011. Yle. Viitattu 4.10.2014.
  16. Kotka-palkinto valokuvataiteilija Juha Metsolle Kotka merikaupunki. 16.7.2014. Kotkan kaupunki. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 1.10.2014.
  17. Malline:Verkkoviite Osoite = https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006441488.html

Aiheesta muualla

  • Ylönen, Ulla: Tunnetilafriikki haastaa katsojat Yle Uutiset. 5.2.2017. Yleisradio.
  • diskografia discogs.com.
  • Juha Metso Kansallisgallerian kokoelmissa
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • VIAF
Kansalliset
  • Saksa
Taiteenala
  • MusicBrainz
Muut
  • IdRef