Keskitysleirin ruokavalio

Keskitysleirin ruokavalio
Juice
Studioalbumin Keskitysleirin ruokavalio kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  maalis–huhtikuussa 1976
Marcus Music-Studio, Tukholma
 Julkaistu 1976
 Tuottaja(t) Richard Stanley
 Tyylilaji suomirock
 Kesto 37.48
 Levy-yhtiö Love Records
Listasijoitukset

 Suomi: 13. (syyskuu 1976) [1]

Juice Leskisen muut julkaisut
Juice ja Mikko
1975
Keskitysleirin ruokavalio
1976
Singlet 1974–76
1976

Keskitysleirin ruokavalio on Juice Leskisen Juice-yhtyeen ensimmäinen albumi vuodelta 1976. Kyseessä on myös ensimmäinen albumi, jolla Leskinen laulaa itse kaikki kappaleet. Levyn ilmestyttyä Juho Juntusen piirtämä sisäpussissa oleva keskitysleirikuva, sekä valokuvat Pompejin tuhkaan haudatuista ihmisistä herättivät suuren metelin, ja ne sensuroitiinkin ensimmäisen painoksen lähdettyä jo myyntiin. CD-versio levystä ilmestyi vuonna 1990.

Albumilla saksofonia soittanut ruotsalainen jazzmuusikko Ulf Andersson on soittanut muun muassa Abban kanssa.

Kappaleet

A-puoli
  1. Maan korvessa – 0.50
  2. Keskitysleiriin – 4.12
  3. Lady of Pain – 4.45
  4. Keskitysleirin ruokavalio – 4.16
  5. Osapäivänatsi – 3.15
  6. Luonas kai olla saan – 2.35
B-puoli
  1. Mirabilis Jalapa – 6.41
  2. Alfa Romeo & Julia – 1.34
  3. Iaeae – 4.17
  4. Danse Allergo – 5.26

Kokoonpano

  • Juice Leskinen – laulu
  • Kaj Martin – rummut
  • Juuso Nordlund – basso
  • Petteri Salminen – kitara
  • Eero ”Safka” Pekkonen – urut
  • Ulf Andersson – saksofoni (kappaleissa "Luonas kai olla saan" ja ”Mirabilis Jalapa”)

Lähteet

  1. Pennanen, Timo: Sisältää hitin – levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1972, s. 193. Otava, 2006. ISBN 978-951-1-21053-5.
  • n
  • k
  • m
Juice Leskinen
Albumit
Viralliset kokoelmat
Muut kokoelmat
  • Oikea valinta: Juice – 14 parasta puolta
  • Parhaat
  • Kokoelma
  • Tupla: Ajan henki / Dokumentti
  • Matka Suomeen
  • Masters
  • Parhaat
  • Parhaat
  • Juice Leskinen Slam
  • Lauluja rakastamisen vaikeudesta
  • Extra
  • '2 alkuperäistä (Tauko II / Tauko III)
  • Juicinfonia
  • 12 alkuperäistä
  • 12 alkuperäistä
  • Valitut teokset
  • Suomen parhaat
  • Lauluja rakastamisen vaikeudesta
  • 20 suosikkia – Ei elämästä selviä hengissä
  • 20 suosikkia – Onnellinen mies
  • Juice Leskinen – Parhaat
  • 20 × Juice Leskinen
  • 20 × Juice Leskinen & Grand Slam
  • Sävel ja sanat
  • 37 laulua Suomesta
  • Johanna-vuodet, osa 1
  • Johanna-vuodet 1982–1983
  • Kaikkien aikojen Juice
  • Love-vuodet 1973-1978
Singlet
  • ”Marilyn” / ”Einarin polkupyörä”
  • Jyrki boy” / ”Napoleonin mopo”
  • ”Se oli jautaa” / ”Tarzanin kalsarit”
  • ”Löyly löi” / ”Seminoloogie Boogie Woogie”
  • ”Syksyn sävel” / ”Vaimoni on Frankenstein”
  • ”Vauhtikone” / ”Jyrki boy”
  • ”Erkki twistaa” / ”Alright Alright”
  • ”(We Want) Lasse Vehviläinen” / ”Valssaaja konepajalla”
  • ”Easy Beasy” / ”Isadora Duncan”
  • Anne ja Jacques” / ”Pedro”
  • ”Iisalmen diskossa” / ”Skorpioninainen”
  • ”Hauho” / ”Eksä pese sitä koskaan”
  • ”Mussolini perusdiini” / ”Myrkytyksen oireet
  • ”Ilomantsi” / ”Syys”
  • ”Kettusen Pekka ja Happosen Marja” / ”Kettusen Pekka ja Happosen Marja (instrumental)”
  • ”Ollaan ihmisiksi” / ”Munasillaan”
  • ”Do the Stönö” / ”Kulttuuri saapui Ähtäriin”
  • ”Nenästä verta, sielusta kultaa” / ”Jalkahiki-Viki”
  • ”Eesti (tanssimiksaus)” / ”Arkadianmäen ongelmajätelaitos” / ”MCMLXXXIV” / ”Värisilmä-Valtonen”
  • ”Pyhä toimitus” / ”Inferno”
  • Musta aurinko nousee” / ”Mimosan hipiä”
  • ”Jouluvirsi” / ”Joulupukkivukki”
  • ”Isoisän hinttipussi” / ”Korjaa blues”
  • ”Kaksoiselämää” / ”Elämää”
  • ”Vaasankin veri vapisee” / ”Rakkauden ammattilainen
  • ”Mikä hätänä” / ”Molla”
  • ”Puhemies” / ”Lamminpää”
  • ”Laulu” / ”Hilarius Hentomielinen”
  • ”Los siete hermanos” / ”Iso Gee”
  • ”Hypätään koskeen” / ”I Love You”
  • ”Yksinäiset sydämet” / ”Radioaktiivisten marssi”
  • Pienestä pitäen” / ”Daisarit” / ”Siniristiloppumme” / ”Action!!!”
  • Norjalainen villapaita” / ”Mummon sekomehu”
  • ”Pää asiallisesti” / ”Eurooppaan”
  • ”Kuolemankurvaan” / ”Että mitenkä?”
  • ”Sietämätön mies” / ”Herbaa”
  • ”Terveisiä Norjasta” / ”On se kyllä hyvä” / ”Kielipää” / ”Luonnonlaki”
  • ”Andy McCoy” / ”Aamun maa”
  • ”Pieni euroiskelmäsarja (Meisseli / Mun tuttava Jutta / Walkman...kaik män...)”
  • ”Rampojen valssi” / ”Latotanssit”
  • ”Uupuneet” / ”Vahdinvaihto”
  • ”Talo lehmusten alla”
  • ”Voi, jospa jostain” / ”Tule vastaan”
  • ”Sä olet kaunis” / ”Vaiti, aivan hiljaa”
  • ”Mä en jaksa enää tanssia” / ”Yksinäinen cowboy”
  • ”Halitaan”
DVD:t
Tribuuttialbumit
Muuta
  • ”Juankoski, here I come” / ”Panomies”
  • ”Per Vers, runoilija” / ”Tango Iloharjulla soi”
  • ”Hauho” / ”Jäminkipohja boogie”
  • Ei elämästä selviä hengissä” / ”Viidestoista yö
  • ”Mies joka rakastaa itseään” / ”Mene kotiin”
  • ”Sika” / ”Kuusessa ollaan”
  • ”Viimeinen kylähullu” / ”Dokumentti”
  • ”Villi länsi” / ”Atomisuoja”
  • ”Eesti (On My Mind)” / ”Kun rumba loppuu”
  • ”Marilyn” / ”Juankoski, here I come”
  • ”Erkki twistaa” / ”Jyrki boy”
  • ”Andy McCoy” / ”Suloista ja haikeaa”
  • ”Kaksoiselämää” / ”Rakkauden ammattilainen”
  • ”Meisseli” / ”Mun tuttava Jutta”
  • ”Uupuneet” / ”Vahdinvaihto”
Tämä musiikkialbumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.