Khalid Boulahrouz

Khalid Boulahrouz
Mitalit
Maa:  Alankomaat
Miesten jalkapallo
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Etelä-Afrikka 2010 Jalkapallo

Khalid Boulahrouz (s. 28. joulukuuta 1981 Maassluis, Alankomaat) on alankomaalainen jalkapalloilija, joka pelasi urallaan kotimaansa lisäksi Saksassa, Englannissa, Espanjassa, Portugalissa ja Tanskassa.

Puolustajana pelaava Boulahrouz aloitti ammattilaisuransa RKC Waalwijkissä kevättalvella 2002. Kaudeksi 2004–2005 hän siirtyi Hamburger SV:hen. Boulahrouz siirtyi kesällä 2006 Chelseaan, mutta kausi sujui heikosti ja kesällä 2007 hänet lainattiin Sevillaan. Kaudeksi 2008–2009 hän siirtyi VfB Stuttgartiin, jossa pelasi neljä kautta ennen siirtymistään Sportingiin. Lokakuussa 2013 Boulahrouz siirtyi Tanskan pääsarjaa pelaavaan Brøndby IF:ään kauden 2013–2014 loppuun kestävällä sopimuksella. Kaudella 2014–2015 hän pelasi kotimaassaan Feyenoordissa.

Boulahrouz pelasi Alankomaiden maajoukkueessa ensimmäisen kerran 3–0-voittoon päättyneessä ottelussa Liechtensteinia vastaan 3. syyskuuta 2004. MM-kilpailuissa 2006 hän pelasi neljä ottelua, joista yhden kokonaan. EM-kilpailuissa 2008 hän pelasi neljä ottelua, kaikki avauskokoonpanossa. MM-kilpailuissa 2010, joissa Alankomaat saavutti hopeaa, hän pelasi kokonaan yhden alkulohko-ottelun ja välieräottelun. EM-kilpailuissa 2012 hän jäi vaihtopelaajaksi. Kaikkiaan Boulahrouz pelasi 35 maaottelua, joista viimeisen helmikuussa 2012. Hän ei tehnyt yhtään maaottelumaalia.[1]

Lähteet

  • Khalid Boulahrouz Transfermarkt-sivustolla (englanniksi)
  • Khalid Boulahrouz National Football Teams -sivustolla (englanniksi)

Viitteet

  1. Transfermarkt
Alankomaiden kokoonpano

1 van der Sar | 2 Jaliens | 3 Boulahrouz | 4 Mathijsen | 5 van Bronckhorst | 6 Landzaat | 7 Kuyt | 8 Cocu | 9 van Nistelrooy | 10 van der Vaart | 11 Robben | 12 Kromkamp | 13 Ooijer | 14 Heitinga | 15 de Cler | 16 Maduro | 17 van Persie | 18 van Bommel | 19 Vennegoor of Hesselink | 20 Sneijder | 21 Babel | 22 Timmer | 23 Stekelenburg | Valmentaja van Basten

1 van der Sar | 2 Ooijer | 3 Heitinga | 4 Mathijsen | 5 van Bronckhorst | 6 de Zeeuw | 7 van Persie | 8 Engelaar | 9 van Nistelrooy | 10 Sneijder | 11 Robben | 12 Melchiot | 13 Timmer | 14 Bouma | 15 de Cler | 16 Stekelenburg | 17 de Jong | 18 Kuyt | 19 Huntelaar | 20 Afellay | 21 Boulahrouz | 22 Vennegoor of Hesselink | 23 van der Vaart | Valmentaja van Basten

1 Stekelenburg | 2 van der Wiel | 3 Heitinga | 4 Mathijsen | 5 van Bronckhorst | 6 van Bommel | 7 Kuyt | 8 de Jong | 9 van Persie | 10 Sneijder | 11 Robben | 12 Boulahrouz | 13 Ooijer | 14 de Zeeuw | 15 Braafheid | 16 Vorm | 17 Elia | 18 Schaars | 19 Babel | 20 Afellay | 21 Huntelaar | 22 Boschker | 23 van der Vaart | Valmentaja van Marwijk

1 Stekelenburg | 2 van der Wiel | 3 Heitinga | 4 Mathijsen | 5 Bouma | 6 van Bommel | 7 Kuyt | 8 N. de Jong | 9 Huntelaar | 10 Sneijder | 11 Robben | 12 Vorm | 13 Vlaar | 14 Schaars | 15 Willems | 16 van Persie | 17 Strootman | 18 L. de Jong | 19 Narsingh | 20 Afellay | 21 Boulahrouz | 22 Krul | 23 van der Vaart | Valmentaja van Marwijk

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.