Markus Büchel

Tämä artikkeli käsittelee poliitikkoa. Markus Büchel on myös piispa.

Markus Büchel (14. toukokuuta 1959 – 9. heinäkuuta 2013) oli Liechtensteinin pääministeri 26. toukokuuta – 15. joulukuuta 1993.[1][2] Hänen runsaan puolen vuoden mittainen hallituksensa oli Liechtensteinin tähän mennessä lyhytikäisin.

Pääministerikausi

Edistyksellisen kansanpuolueen (FBP) Markus Büchel valittiin helmikuussa 1993 pidettyjen maapäivävaalien jälkeen pääministeriksi.

12. toukokuuta pitämässään puheessa ruhtinas Hans Adam II ilmoitti suunnittelevansa virkanimityslainmuutosehdotusta, että ruhtinaalle annettaisiin oikeus virkamiesten ja tuomarien nimittämiseen. Vastavuoroisesti kansalle annettaisiin oikeus kansanäänestyksellä erottaa ruhtinas ja lakkauttaa monarkia. 24. kesäkuuta Büchelin hallitus ilmoitti, ettei se näe todellista eikä laillista perustetta pykälän monarkian lakkauttamisesta kirjaamiselle lakiin. 15. syyskuuta erityisistunnossa Landtag esitti epäluottamuslauseen juuri sata päivää virassa olleelle Büchelille ja pyysi ruhtinasta vapauttamaan hänet tehtävästään. Ruhtinas kieltäytyi erottamasta Bücheliä ja vastasiirtona hajottikin Landtagin ”tuntuvasta syystä”. Büchel sai jatkaa pääministerinä uuden hallituksen muodostamiseen joulukuussa saakka.

24. lokakuuta pidetyissä vaaleissa Isänmaallinen liitto (VU) sai Mario Frick pääministeriehdokkaanaan selvän enemmistön maapäivillä. VU ja FBP muodostivat Büchelin toistaiseksi johtaman koalition.

Myöhemmin syksyllä ruhtinas virallisti ehdotuksensa, kuten oli toukokuussa puheessaan ilmoittanut. 6. joulukuuta ehdotus astui voimaan sen jälkeen, kun pääministeri Büchel oli allekirjoittanut sen ennen kuin Landtag oli ehtinyt edes neuvotella asiasta. Pian esitettiin välikysymys, jonka mukaan uuden lain tietyt kohdat ovat perustuslaillisesti kyseenalaisia. Büchelin hallitus kaatui, ja uusi Mario Frickin johtama hallitus hylkäsi ruhtinaan lakiesityksen seuraavana keväänä.

Muu ura

Vuosina 1987–1999 Büchel kuului Ruggellin kunnanvaltuustoon, jonka varapuheenjohtaja hän oli 1991–1999. Vuosina 2000–2003 hän toimi FBP:n varapuheenjohtajana. Vuosina 20012009 Büchel oli edustajana maapäivillä, ja 2003 hänet valittiin FBP:n maapäiväryhmän puheenjohtajaksi.

Ammatiltaan diplomi-insinööri Markus Büchel oli henkilöstönvälitystoimisto ThyssenKrupp Prestan johtaja.

Lähteet

  1. Alt-Regierungschef Markus Büchel gestorben 20 Minuten. 9.7.2013. Viitattu 19.7.2013. (saksaksi)
  2. Todesanzeigen: Markus Büchel gestorben Liechtensteiner Volksblatt. 10.7.2013. Viitattu 19.7.2013. (saksaksi)[vanhentunut linkki]
Liechtensteinin lippu Edeltäjä:
Hans Brunhart
Liechtensteinin pääministeri
1993
Seuraaja:
Mario Frick