Martin Callanan

Martin Callanan
Euroopan parlamentin jäsen
1999–2014
Henkilötiedot
Syntynyt8. elokuuta 1961 (ikä 62)
Newcastle
Tiedot
Puolue Konservatiivipuolue (Yhdistynyt kuningaskunta)
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Martin Callanan (s. 8. elokuuta 1961) on brittiläinen konservatiivipoliitikko, joka oli Euroopan parlamentin jäsenenä 1999–2014 ja johti siellä Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmää. Callananin pudottua europarlamentista hän on ollut Britannian ylähuoneen jäsenä ja toiminut hallinnossa sekä parlamentaarisena valtiosihteerinä että valtioministerinä.

Callanan valittiin Euroopan parlamenttiin ensimmäisen kerran vuoden 1999 vaaleissa, ja uudelleen vuosina 2004 ja 2009. Hän oli Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmän puheenjohtaja ja kuului Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokuntaan.[1] Hän putosi parlamentissa vuoden 2014 vaaleissa, ja hänestä tuli ensimmäinen istuva ryhmäjohtaja, jota ei valita uudelle kaudelle.[2]

Callananista tuli vuonna 2014 Britannian ylähuoneen jäsen.[2] Hän oli lokakuussa 2017 liikenneministeriön parlamentaarinen valtiosihteeri, ja lokakuulta 2017 tammikuulle 2020 Euroopan unionista lähtemisen valtioministeri. Callanan toimi helmikuuta 2020 helmikuulle 2023 liiketalouden, energian ja teollisuuden ministeriön parlamentaarinen valtiosihteeri, ja helmikuussa hänet valittiin energiaturvallisuuden ja nettonollapäästöjen ministeriön parlamentaarisesti valtiosihteeriksi. Hänen vastuualueenaan on energiatehokkuus ja vihreä rahoitus.[3]

Lähteet

  1. Martin Callanan Euroopan parlamentti. Viitattu 9.2.2014.
  2. a b Martin Callanan to sit in House of Lords 8.8.2014. Politico. Viitattu 16.6.2024. (englanniksi)
  3. Lord Callanan Gov.uk. Viitattu 16.6.2024. (englanniksi)
  • n
  • k
  • m
Puolueet
Jäsenpuolueet
Alueelliset kumppanit
Puolueen puheenjohtaja
Europarlamentin
ryhmäpuheenjohtajat
Komissaarit
Hallituksien päämiehet
Eurooppa-neuvostossa
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • UK Parliament
  • MEP-hakemisto