Matti Keloharju

Matti Keloharju
Henkilötiedot
Syntynyt20. kesäkuuta 1965 Helsinki (ikä 59)[1]
Kansalaisuus Suomi
Ammatti rahoituksen professori, akatemiaprofessori (2016–2020)
Koulutus ja ura
Tutkinnot Helsingin kauppakorkeakoulu, väitöskirja (kauppat.tri, 1993)
Instituutti Aalto-yliopisto
Tutkimusalue (akatemiaprofessuurin aikana:) miten miljoonan ruotsalaisen henkilökohtaiset ominaisuudet kertovat toimitusjohtajista, miten sukupuolierot näkyvät kykyjen vaikutuksessa uraan ja miten yrityskaupat vaikuttavat kykypakoon
Aiheesta muualla
Kotisivu
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Matti Keloharju (s. 20. kesäkuuta 1965, Helsinki)[1] on rahoituksen professori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Rahoituksen laitoksella (Chydenia, 1999–). Professori Keloharju on eräs Euroopan johtavista taloustieteilijöistä ja maailmanlaajuisestikin tunnettu rahoituksen tutkija. Hän on akatemiaprofessori vuosina 2016–2020.[2][3]

Ura

Matti Keloharju kirjoitti ylioppilaaksi Tapiolan lukiosta vuonna 1984.[1] Hän valmistui Helsingin kauppakorkeakoulusta kauppatieteen maisteriksi vuonna 1987 ja kauppatieteen tohtoriksi vuonna 1993. Vierilevana tutkijana Leonard N. Stern School of Business, New York University, New Yorkissa Yhdysvalloissa vuonna 1989.[1] Virkaatekevänä apulaisprofessorina vuosina 1994–1996 ja virkaatekevänä professorina 1996–1997. Vierailu Anderson School, University of California at Los Angelesissa (UCLA) vuosina 1997–1998. Vieraileva apulaisprofessori vuosina 1998–1999. Helsingin kauppakorkeakoulun professori vuodesta 1999. Vierailu Harvard Business Schoolissa lukuvuoden 2015–2016. Akatemiaprofessori vuosina 2016–2020.

Lähteet

  1. a b c d Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 285. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
  2. Akatemiaprofessorit Suomen Akatemia, aka.fi. Arkistoitu 23.1.2016. Viitattu 25.1.2016.
  3. Keloharju, Matti. 1.1.2016–31.12.2020 Suomen Akatemia, aka.fi. Arkistoitu 3.2.2016. Viitattu 25.1.2016.

Aiheesta muualla

  • Are CEOs Born Leaders? Lessons from Traits of a Million Individuals (Working paper, 2015, 56 pages) (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi) (ifn.se)
  • Sijoittajat asuvat rannikkoseuduilla (22.06.2015) (Arkistoitu – Internet Archive) (porssisaatio.fi)
  • Älykkäät sijoittavat tykimmin - 5 syytä (13.11.2014) (talouselama.fi)
  • Matti Keloharjua koskevia artikkeleita Helsingin Sanomissa (hs.fi)
  • Kannustuspalkinto 2014 (OP Ryhmän tutkimussäätiö) (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Matti Keloharju promoted as Aalto Distinguished Professor (02.09.2015) (aalto.fi)
  • Emil Aaltosen Säätiön juhlavuoden tunnustuspalkinnot ("professorikannukset", 2007) (Arkistoitu – Internet Archive) (emilaaltonen.fi)
  • Keloharjun tutkimukset IDEASissa
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Saksa
  • Suomi (KANTO)
  • Yhdysvallat
  • Alankomaat
Tieteilijät
  • ORCID
  • Scopus