Me First & the Gimme Gimmes

Me First & the Gimme Gimmes

Me First & the Gimme Gimmes on yhdysvaltalainen punk-yhtye, joka esittää coverversioita tunnetuista populaarimusiikin kappaleista. Yhtye perustettiin vuonna 1995 ja ensimmäinen kappale julkaistiin vuonna 1996. Heidän ensimmäinen albuminsa, Have a Ball, ilmestyi vuonna 1997. Yhtyeen kaikki kuusi albumia on julkaistu levy-yhtiön Fat Wreck Chords alaisuudessa.

Jäsenet

Yhtyeen jäsenet ovat tunnettuja Kalifornian punk-skenessä:

  • Laulaja Spike Slawson soittaa bassoa $wingin' Utter$ -yhtyeessä.
  • Kitaristi Joey Cape laulaa Lagwagon ja Bad Astronaut-yhtyeissä, joista jälkimmäisessä soittaa myös kitaraa.
  • Kitaristi Chris Shiflett soitti aiemmin No use for a name -yhtyeessä, nykyään hän soittaa kitaraa Foo Fightersissa.
  • Basisti "Fat" Mike Burkett laulaa ja soittaa bassoa NOFX -yhtyeessä ja on Fat Wreck Chords levy-yhtiön perustaja.
  • Rumpali Dave Raun soittaa rumpuja myös Lagwagon -yhtyeessä.

Kiertueiden aikana varsinaisia jäseniä ovat ajoittain korvanneet mm. Bad Religionin Brian Baker sekä NOFX:n Eric Melvin.

Diskografia

  • Have a Ball (1997)
  • Are a Drag (1999)
  • Blow in the Wind (2001)
  • Take a Break (2002)
  • Ruin Jonny's Bar Mitzvah (2004)
  • Love their country (2006)