Miekkiö

Miekkiö on noin 500 asukkaan kylä Hollolassa Päijät-Hämeessä. Miekkiön kylän naapureina Hollolan puolella ovat Okeroisten, Nostavan ja Hakosillan kylät. Orimattilan puolelta naapureina ovat Rautamäki, Pennala ja Viljaniemi. Lahdesta katsoen Miekkiö rajoittuu Renkomäen, Pasinan, Näkkimistön ja Jokimaan kaupunginosiin. Miekkiön alueeseen kuuluu myös Hangasmäki. Hangasmäki-nimi on tullut kyläosan suuresta mäestä. Myös Luhdantaustan on katsottu Miekkiön kyläkuntaan kuuluvaksi.[1]

Palvelut

Miekkiön palveluita on muun muassa päiväkoti Pulina. Miekkiössä on myös aktiivista Marttatoimintaa sekä kyläyhdistys. Siellä on muutamia yrityksiä, kuten Finnmari-kynttilätehdas ja tehtaanmyymälä, Miekkiön ratsastustalli, antiikkihuonekaluliike ja Lahden antiikkitukku.

Lähteet

  1. Miekkiön kyläyhdistyksen verkkosivut Kyläyhdistys. Viitattu 14.12.2018.

Kirjallisuutta

  • Kuisma, Suvi: Miekkiön koulun ja yhdistystoiminnan sata vuotta 1903–2003: "Ei päiväs papiks tulla eikä viikos lukkariks". Hollola: Miekkiön koulu ja yhdistykset, 2004. ISBN 952-91-6734-2.
Hollola
Kyliä ja paikkoja

Hakosilta • Hankaa • Hedelmätarha • Heinlammi • Herrala • Hälvälä • Kalliola • Kirkonkylä • Kukkila • Kukonkoivu • Laitiala • Länsi-Hollola • Messilä • Miekkiö • Noitala • Okeroinen • Paimela • PyhäniemiSairakkalaSalpakangas • Sarva • Tennilä • TiirismaaUskila • |Vaania • Vanhatalo • Vesala • Vesikansa

Luonto

HahmajärviHammonjokiIso-TiilijärviKeski-TiilijärviKiikunlähdeKintterönsuon aarnimetsä • Kivijärvi • Kotajärvi • KutajärviKutajärven alueLaasonpohja • Pirunpesä • PähkinäkukkulaRiihikallio-PilkanmäkiSairakkalanjärviTiirismaan luonnonsuojelualueTyötjärvi • Vesijärvi • Vähä-Tiilijärvi

Nähtävyyksiä ja tapahtumia

Herralan kylämuseoHiljaisuuden huoneHollo ja MarttaHollolan HirviHollolan keskiaikainen kivikirkkoHollolan keskiaikatapahtumaHollolan kotiseutumuseoHollolan kunnantupaHälvälän ampumarataKapatuosiaLaitialan kartanoLinnamäkiMessilän kartanoPyhäniemen kartano

Liikenne

Herralan rautatieasemaHollolan lentokenttävaltatie 12kantatie 54seututie 296yhdystie 2955yhdystie 2956yhdystie 3173Launeen tie

Muuta

Camping MessiläHollolan kunnanvaltuustoHollolan lukioHollolan seurakuntaHollolan SanomatHollolan SeutuHollolan vaakuna

Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.