Mojmir Sepe

Mojmir Sepe (vas.) ja televisio-ohjaaja Dušan Hren.

Mojmir Sepe (11. heinäkuuta 1930 – 24. joulukuuta 2020[1]) oli slovenialainen säveltäjä ja kapellimestari. Hän opiskeli trumpettia ja pianoa Ljubljanan musiikkiakatemiassa ja liittyi vuonna 1950 Radio Ljubljanan tanssiorkesteriin trumpetistiksi. Hän perusti yhden Jugoslavian ensimmäisistä jazzyhtyeistä, Mojmir Sepe Bandin, vuonna 1956. 1960-luvulta lähtien hän sävelsi lukuisia kappaleita slovenialaiselle Slovenska popevka -festivaalille. Hänelle myönnettiin vuonna 1997 Viktor Media -palkinto elinikäisestä työstä musiikin parissa, ja samasta syystä hänelle myönnettiin myös Kozima-palkinto vuonna 2010.

Sepe sävelsi Jugoslavian edustuskappaleet Eurovision laulukilpailuun vuosina 1966 ja 1970 ja toimi noina vuosina myös maan kapellimestarina. Hän toimi myöhemmin itsenäisen Slovenian kapellimestarina kilpailussa vuosina 1997 ja 1998.

Lähteet

  • http://andtheconductoris.eu/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  1. https://www.24ur.com/popin/domaca-scena/umrl-je-skladatelj-in-dirigent-mojmir-sepe.html

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mojmir Sepe Wikimedia Commonsissa
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Saksa
  • Yhdysvallat
Taiteenala
  • MusicBrainz