Neuvostotasavaltojen vaakunat

Neuvostoliiton vaakuna

Neuvostotasavaltojen vaakunat olivat neuvostotasavaltojen tunnuksia. Niissä kaikissa esiintyi sirppi ja vasara ja punainen tähti. Kaikissa vaakunoissa esiintyi myös nouseva aurinko Armenian ja Georgian SNT:n vaakunoita lukuun ottamatta (Latvian SNT:n vaakunassa aurinko voidaan tulkita myös laskevaksi). Vaakunoissa kuvattiin kullekin neuvostotasavallalle ominaisia maataloustuotteita, esimerkiksi Aasian tasavalloissa puuvillaa, Euroopassa vehnää ja viinirypäleitä, sekä muita kulttuurisia ja maantieteellisiä piirteitä. Kaikissa vaakunoissa oli Neuvostoliiton tunnuslause ”Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!” tasavallan virallisella kielellä ja venäjäksi. Neuvostoliiton hajottua vuonna 1991 suurin osa tasavalloista otti käyttöön neuvostoaikaa edeltäneet tunnukset. Valko-Venäjä otti neuvostoaikaiseen vaakunaan perustuvan uuden vaakunan käyttöön kansanäänestyksen jälkeen vuonna 1995. Myös Uzbekistanin ja Tadžikistanin vaakunat perustuvat neuvostoaikaiseen vaakunaan. Azerbaidžanin ja Kirgisian vaakunat ovat samoin säilyttäneet osia neuvostovaakunasta.

Neuvostotasavaltojen vaakunat vuonna 1991

Galleriassa on kunkin neuvostotasavallan viimeisin hyväksytty vaakuna ennen Neuvostoliiton hajoamista. Vaakunan yhteydessä on mainittu suluissa vuodet, jolloin se on ollut käytössä.

Vaakunoiden aiemmat versiot

Neuvostoliiton alkuaikoina vaakunoissa saattoi olla tekstiä useammalla kuin kahdella kielellä. Myöhemmin vaakiintui käytäntö kirjoittaa motto ja nimi vain venäjäksi ja tasavallan pääkielellä. 1920- ja 1930-lukujen vaakunoiden tyyli myös poikkesi jonkin verran myöhemmästä.

  • Adžerbaizanin SNT (1931-1937)
    Adžerbaizanin SNT (1931-1937)
  • Armenian SNT (1922-1937)
    Armenian SNT
    (1922-1937)
  • Georgian SNT (1937-1978)
    Georgian SNT
    (1937-1978)
  • Kazakkien SNT (1939-1978)
    Kazakkien SNT
    (1939-1978)
  • Kirgiisien SNT (1936)
    Kirgiisien SNT
    (1936)
  • Latvian SNT (1919-1920)
    Latvian SNT
    (1919-1920)
  • Liettuan SNT (1940-1978)
    Liettuan SNT
    (1940-1978)
  • Moldavian SNT (1940-1978)
    Moldavian SNT
    (1940-1978)
  • Tadžikistanin SNT (1936-1937)
    Tadžikistanin SNT
    (1936-1937)
  • Turkmenistanin SNT (1924-1937)
    Turkmenistanin SNT
    (1924-1937)
  • Turkmenistanin SNT (1937-1977)
    Turkmenistanin SNT
    (1937-1977)
  • Ukrainan SNT (1929-1937)
    Ukrainan SNT
    (1929-1937)
  • Ukrainan SNT (1937-1949)
    Ukrainan SNT
    (1937-1949)
  • Uzbekistanin SNT (1925-1931)
    Uzbekistanin SNT
    (1925-1931)
  • Uzbekistanin SNT (1931-1937)
    Uzbekistanin SNT
    (1931-1937)
  • Uzbekistanin SNT (1937-1978)
    Uzbekistanin SNT
    (1937-1978)
  • Valko-Venäjän SNT (1919-1927)
    Valko-Venäjän SNT (1919-1927)
  • Valko-Venäjän SNT (1927-1937)
    Valko-Venäjän SNT (1927-1937)
  • Valko-Venäjän SNT (1937-1938)
    Valko-Venäjän SNT (1937-1938)
  • Valko-Venäjän SNT (1938-1949)
    Valko-Venäjän SNT (1938-1949)
  • Valko-Venäjän SNT (1949-1981)
    Valko-Venäjän SNT
    (1949-1981)
  • Venäjän SFNT (1918-1920)
    Venäjän SFNT
    (1918-1920)
  • Venäjän SFNT (1920-1978)
    Venäjän SFNT
    (1920-1978)

Ennen vuotta 1991 lakkautettujen neuvostotasavaltojen vaakunat

Aiemmat versiot

  • Transkaukasian SFNT (1922-1923)
    Transkaukasian SFNT (1922-1923)
  • Transkaukasian SFNT (1923-1924)
    Transkaukasian SFNT (1923-1924)
  • Transkaukasian SFNT (1924-1930)
    Transkaukasian SFNT (1924-1930)

Autonomisten sosialististen neuvostotasavaltojen vaakunat

Autonomiset sosialistiset neuvostotasavallat käyttivät tunnuksenaan sen neuvostotasavallan vaakunaa joihin ne kuuluivat siten että vaakunaan oli vaihdettu ASNT:n nimi ja Neuvostoliiton tunnuslause ASNT:n virallisilla kielillä. Erittäin monikansallisen Dagestanin ASNT:n vaakunassa tunnuslause oli peräti yhdellätoista eri kielellä, ja vaakuna poikkesi ulkonällisesti jonkin verran muista. Ennen toista maailmansotaa jotkut ASNT:t käyttivät täysin omaa vaakunaansa.

Venäjän SFNT

Ennen vuotta 1991 lakkautetut

Azerbaidžanin SNT

Ukrainan SNT

Ennen vuotta 1991 lakkautetut

Uzbekistanin SNT

Ennen vuotta 1991 lakkautetut

Triviaa

Koska Itämeri sijaitsee Latvian länsipuolella, voi Latvian SNT:n vaakunassa kuvatun nousevan auringon tulkita myös laskevaksi. Kuurinmaalta voi kuitenkin nähdä myös auringon nousevan Riianlahden ylle.

Turkki protestoi Araratin sisällyttämistä Armenian SNT:n vaakunaan, koska vuori on osa sen aluetta. Ulkoasiainkomissaari Georgi Tšitšerin vastasi kysymällä, väittääkö Turkki myös Kuun kuuluvan sille, koska puolikuu on kuvattu Turkin lipussa.[1]

Armenian ja Georgian SNT:n vaakunat ovat ainoat neuvostotasavaltojen vaakunat, jotka ovat täysin pyöreitä ja joissa ei ole kuvattu auringonnousua. Tadžikistanin SNT:n vaakuna on ainoa, jossa punainen tähti ei ole vaakunan yläreunassa.

Lähteet

Viitteet

  1. Louis, Victor ja Jennifer. The Complete Guide to the Soviet Union. New York, 1976. s. 98

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Neuvostotasavaltojen vaakunat Wikimedia Commonsissa