NikoLa

NikoLa (oikealta nimeltään Niko Ahola, s. 17. helmikuuta 1987 Riihimäki[1]) on suomalainen esiintyvä taiteilija ja drag-artisti. Hän on alkujaan kotoisin Riihimäeltä, mutta asuu nykyään Helsingissä.

NikoLa on osallistunut Miss Drag Queen -kilpailuun vuosina 2006 ja 2007, joista viimeksi mainitun hän voitti.[1][2] NikoLa osallistui myös X-Factoriin vuonna 2010.[3]

NikoLa tuotti yhdessä Cristal Snow’n kanssa viisi vuotta Ilta-Sanomien verkkosivuille ToosaTV-nimistä sarjaa, jossa parodioidaan suomalaisia julkisuuden henkilöitä ja televisio-ohjelmia. Ohjelmaa esitettiin myös Fox-kanavalla kolme tuotantokautta. Sarja sai alkunsa YouTubessa, josta he siirtyivät Ilta-Sanomien sivuille vuonna 2011. Foxilla sarjaa esitettiin vuosina 2016-2020.[4] [5]

NikoLa toimi myös radiojuontajana Radio Helsingissä yhdessä Laura Haimilan kanssa juontaen Radio Helsingin aamu-ohjelmaa vuosina 2019-2021, mutta ohjelma lopetettiin helmikuussa 2021.[6]Tämän jälkeen hän on toiminut myös Radio Nova -kanavan Radio Novan iltapäivän tuottajana.

NikoLa on kertonut julkisesti lopettaneensa alkoholinkäytön kokonaan vuonna 2011.[7]

Syksyllä 2024 hänet nähdään Suomen komediateatterin Näillä mennään!-revyyssä.

Lähteet

  1. a b https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4748413/Koulukiusatusta+pojasta+kasvoi+esiintymista+rakastava+dragtaiteilija (Arkistoitu – Internet Archive) ts.fi Viitattu 1.11.2019
  2. Miss Drag Queen 2007 ranneliike.net. Viitattu 17.7.2014.
  3. Drag queen osallistui X-Factoriin MTV.fi. 18.2.2010. Arkistoitu 3.6.2016. Viitattu 12.4.2016.
  4. ToosaTV – julkkisparodiaa jo kolme vuotta ISTV:ssä Ilta-Sanomat. 7.3.2014. Arkistoitu 26.7.2014. Viitattu 17.7.2014.
  5. FOX - ToosaTV foxtv.fi. Arkistoitu 14.4.2016. Viitattu 12.4.2016.
  6. Iso myllerrys Radio Helsingissä: Maria Veitola on johtajan pestistä sivussa ja aamujuontajat pihalle www.iltalehti.fi. Viitattu 28.2.2021.
  7. Radiojuontaja Niko-Pekka Mäkinen avoimena absolutismistaan: Takana yhdeksän vuotta ilman alkoholia www.iltalehti.fi. Viitattu 28.2.2021.

Aiheesta muualla

  • NikoLa: Yhden miehen show city.fi. 30.3.2011.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • VIAF
Kansalliset
  • Alankomaat
Henkilöt
  • Ritva