Quinn Allman

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.
Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
Quinn Allman esiintymässä vuonna 2009.

Quinn Allman (s. 18. tammikuuta 1982) on yhdysvaltalaisen The Used -rockyhtyeen kitaristi ja taustalaulaja.

Historia

Allman kasvoi Provossa Utahissa. Hänen vanhempansa olivat poikkeuksellisen liberaaleja tiukan konservatiivisessa ympäristössä. Allman on todennut: "Isäni piti minulle pikakurssin uskonnosta, joten olen aina tuntenut uskonnon vieraaksi. En ole koskaan tavannut ketään, joka olisi saanut samanlaisen kasvatuksen – pikemmin jotain vastaan kuin johonkin kuulumista".

Hänen vanhempansa majoittivat perheen kotiin Utah Valleyn kodittomia. Eräs heistä oli huumeongelmainen Bert McCracken, jonka kanssa Allmann musisoi The Usedissa.

Uransa alussa Allman soitti Dumb Luck -yhtyeessä, joka useiden jäsen- ja nimivaihdosten jälkeen tarvitsi laulajan. Allman järjesti McCrackenin koe-esiintymiseen. McCracken pääsi yhtyeeseen, ja näin The Usedin lopullinen kokoonpano muodostui. Allman on kertonut haastattelussa, että: "McCracken on minulle kuin kaksoisveli. Olemme kuin alter egoja". Kappaleen Blue and Yellow ensimmäiset sanat kertovat heidän suhteestaan: “It’s all in how you mix the two.”

Lähteet

  • Blender: I'm Out of My Head. Lokakuu 2004. Web.archive.org (luettu 22.11.2014)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Taiteenala
  • MusicBrainz
Muut
  • Europeana