Tuva Hansen

Tuva Hansen (s. 4. elokuuta 1997) on norjalainen jalkapalloilija. Hän on pelipaikaltaan puolustaja.[1] Hän on pelannut useissa Norjan nuorisomaajoukkueissa. Hän pelasi Norjan naisten maajoukkueessa ensimmäisen ottelunsa maaliskuussa 2017 Espanjaa vastaan. Hän on pelannut maaliskuun 2024 loppuun mennessä 38 naisten maaottelua ja tehnyt niissä yhden maalin syyskuussa 2022 Belgiaa vastaan. EM-kilpailuissa 2022 hän tuli Norjan ensimmäisessä ottelussa vaihdosta kentälle ja pelasi avauskokoonpanossa kaksi muuta ottelua. MM-kilpailuissa 2023 hän pelasi avauskokoonpanossa Norjan kaikki neljä ottelua.[2]

Hansen on edustanut kotimaansa pääsarjassa Kleppiä kausina 2013 ja 2015–2020, Arna-Bjørnaria kaudella 2014 sekä kaudesta 2021 alkaen Sandvikenia, joka kaudeksi 2022 muutti nimekseen Brann.[1][2] Hän voitti Norjan-mestaruuden vuosina 2021 ja 2022. Tammikuussa 2023 hän siirtyi saksalaisseura Bayern Müncheniin, joka voitti kauden päätteeksi Saksan-mestaruuden. Hän on pelannut maaliskuun 2024 loppuun mennessä Bundesliigassa 21 ottelua.[1]

Lähteet

  1. a b c T. Hansen Soccerway. Viitattu 5.4.2024. (englanniksi)
  2. a b Tuva Hansen Norges Fotballforbund. Viitattu 5.4.2024. (norjaksi)
Norjan joukkue – Jalkapallon naisten EM-kilpailut 2017

1 Hjelmseth | 2 Wold | 3 Thorisdottir | 4 Reiten | 5 Hansen | 6 Mjelde | 7 Schjelderup | 8 Andr. Hegerberg | 9 Thorsnes | 10 Graham Hansen | 11 Holstad Berge | 12 Fiskerstrand | 13 Pettersen Reinås | 14 Ada Hegerberg | 15 Utland | 16 Sønstevold | 17 Minde | 18 Maanum | 19 Isaksen | 20 Haavi | 21 Leine | 22 Spord | 23 Bogstad | Valmentaja Sjögren

1 Pettersen | 2 Sønstevold | 3 Thorisdottir | 4 T. Hansen | 5 Bergsvand | 6 Mjelde | 7 Engen | 8 Bøe Risa | 9 Sævik | 10 C. Hansen | 11 Reiten | 12 Skoglund | 13 Bizet Ildhusøy | 14 Hegerberg | 15 Eikeland | 16 Bjelde | 17 Blakstad | 18 Maanum | 19 Terland | 20 Skinnes Hansen | 21 Jøsendal | 22 Haug | 23 Mikalsen | Valmentaja Sjögren

1 Fiskerstrand | 2 Sønstevold | 3 Hørte | 4 T. Hansen | 5 Bergsvand | 6 Mjelde | 7 Engen | 8 Bøe Risa | 9 Sævik | 10 C. Hansen | 11 Reiten | 12 Pettersen | 13 Bjelde | 14 Hegerberg | 15 Eikeland | 16 Harviken | 17 Blakstad | 18 Maanum | 19 Lund | 20 Haavi | 21 Jøsendal | 22 Haug | 23 Mikalsen | Valmentaja Riise

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.