Vääksy

Tämä artikkeli käsittelee Asikkalan Vääksyä. Vääksy on myös kartano Kangasalla ja Kangasalan kaupunginosa .
Vääksy sijaitsee Päijänteen ja Vesijärven välisellä kannaksella.
Vääksyn kanava.

Vääksy on Asikkalan kunnan keskustaajama, joka sijaitsee Päijänteen ja Vesijärven välisellä kannaksella. Alueen läpi kulkee Vääksyn kanava, valtatie 24 sekä seututie 313:n ja seututie 314:n yhtenäinen väylä. Vääksyssä sijaitsee linja-autoasema ja Tallukan pikavuoropysäkki. Linja-autoasema muutti 1. kesäkuuta 2009 Vääksyn vanhalle torille. Vääksyssä on noin 5000 asukasta[1] [2]

Kunnan osassa yhdistyvät liikekeskus, virastot ja asuinalue. Vääksy on myös tie-, linja-auto- ja vesiliikenteen risteystaajama. Lahden ja Jämsän väliseltä tie- ja linja-autoreitiltä on Vääksyssä yhteys Lahden, Sysmän ja Hartolan väliselle reitille. Vääksyssä erkanevat Lahden ja Jyväskylän sekä Lahden ja Heinolan väliset vesireitit. Asikkalan kirkonkylään on maa- ja vesiteitse matkaa Vääksystä noin 6 kilometriä pohjoisluoteeseen.

Vääksy kuuluu keskustaajamiin, joissa palvelut sijaitsevat lähinnä yhdellä pääkadulla. Päijänteen rantojen muihin kuntakeskuksiin verrattuna Vääksyn maisemasta tekee poikkeuksellisen järvien välinen kanava ja kannas yhdistettynä harjumaisiin korkeuseroihin.

Päijät-Hämeen liiton 2016 maakuntavaltuuston vahvistamassa Päijät-Hämeen maakuntakaavassa vuodelta 2014 Vääksyn keskustatoimintojen alue on 184 hehtaarin laajuinen, mikä on merkitty C1:llä kaavaan.

Avoimet kylät

Valtakunnalliseen Avoimet kylät -tapahtumaan Vääksyssä 8. kesäkuuta 2019 osallistuvat Vääksyn kanavalla toimivat Vanhan Vääksyn Kehittämisyhdistys ry ja Lahden ammattikorkeakoulu sekä toisessa tapahtumassa Vanhan Vääksyn toimija, Vanhan Vääksyn kehittämisyhdistys. [3] [4]

Vanha Vääksy

Vanha Vääksy on kanavan ympäristössä sijaitseva kulttuurillisesti merkittävä alue, johon kuuluu mm. Vääksyn kanava ja siinä kuohuva koski, vanha vesimylly ja rakennukset. [5][6]

Katso myös

Lähteet

  1. Perustietoa Asikkalasta Asikkala. Viitattu 9.7.2023.
  2. Asikkalan kunta, Tekninen toimi: Muutoksia Vääksyn linja-autoliikenteessä asikkala.fi. Viitattu 7.6.2009. [vanhentunut linkki]
  3. https://phkylat.fi/avoimet-kylat-2019
  4. https://avoimetkylat.fi
  5. Vanha Vääksy Asikkala. Viitattu 9.7.2023.
  6. Vanha Vääksy Vanha Vääksy. Viitattu 9.7.2023.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vääksy Wikimedia Commonsissa

Kylät ja kyläkokonaisuudet*

Anianpelto | Asikkalan kirkonkylä | Hillilä | Iso-Äiniö | Joenniemi | Kalkkinen | Keltaniemi |Kopsuo | Kurhila | Mustjärvi* | Myllykselä | Paakkola | Pulkkila | Pätiälä | Reivilä | Riihilahti | Salo | Salonsaari* | Särkijärvi | Urajärvi | Vehkoo | Vesivehmaa | Viitaila | Vähimaa | Vähä-Pulkkila' | Vähä-Äiniö | Vääksy*

Järvet

Ruotsalainen | Päijänne | Vesijärvi

Luonnonsuojelualueet

Asikkalan letot | Aurinkovuori | Evon alue | Kinissaari | Kutajärven alue | Mukkulammi | Päijänteen alue | Päijänteen kansallispuisto | Pitkäkallion metsä | Riihikallio-Pilkanmäki | Romioja | Tupsuvuori | Urajärvi | Valtionkärki | Vanhan kartanon idänverijuurialue | Vähä-Pulkkila | Vähäpää

Rakennukset ja rakennelmat

Asikkalan kirjasto | Asikkalan kirkko | Jenkkapirtti | Kalkkisten kanava | Lahti-Vesivehmaan lentokenttä | Päijät-Hämeen ilmailumuseo | Päijännetunneli | Vääksyn kanava