Vendéen kapinat
Vendéen kapinat olivat Ranskan suuren vallankumouksen aikana esiintyneitä talonpoikien aseellisia vastustusliikkeitä vallankumoushallitusta vastaan. Kansannousu alkoi Vendéen departementissa maaliskuussa 1793 ja levisi sieltä muualle Länsi-Ranskaan. Erillään muusta Ranskasta olleessa Vendéessa oli papistolla paljon vaikutusvaltaa. Pappien vainoaminen, elintarvikesäännöstely ja 300 000 miehen kutsuminen armeijaan synnyttivät kansanliikkeen, joka vähitellen muuttui kamppailuksi kuninkuuden ja entisten olojen puolesta. Yhteenotot olivat verisiä ja kapinalliset menestyivät niissä ajoittain hyvin. Kansannousu kukistettiin vuoden 1793 lopulla, jolloin voittajat alkoivat terrorisoida voitettuja. Vastustusliikehdintä puhkesi uudelleen kesällä 1795, mutta kenraali Lazare Hoche kukisti sen 1796 saaden lisänimen ”Vendéen rauhoittaja”. Täysin liikehdintä rauhoittui ja kapinalliset alistuivat vuonna 1800 Napoleonin konsulikaudella.[1][2]
Vendeen kapinan tukahduttamista on yleisesti pidetty kansanmurhana. Vendéen noin 800 000 asukkaasta 150 000 - 400 000 kuoli kapinassa ja sen tukahduttamisessa. Rankalaisen historioitsijan Reynald Secherin mukaan Ranskan tasavaltaishallituksen toimet Vendéen departementissa olivat ensimmäinen moderni kansanmurha.[3]
Vendéen kapina-armeijoiden komentajia
- Jacques Cathelineau (haavoittui Nantesin taistelussa ja kuoli heinäkuussa 1793)
- Charles de Bonchamps (kaatui Cholet’n taistelussa lokakuussa 1793)
- Maurice d’Elbée (jäi kiinni ja teloitettiin tammikuussa 1794)
- Henri de la Rochejaquelein (kuoli väijytyksessä tammikuussa 1794)
- François de Charette (solmi rauhan helmikuussa 1795, aloitti sotatoimet uudestaan heinäkuussa 1795, jäi kiinni ja teloitettiin maaliskuussa 1796)
- Jean-Nicolas Stofflet (solmi rauhan toukokuussa 1795, aloitti sotatoimet uudestaan, jäi kiinni ja teloitettiin helmikuussa 1796)
