Vespuoli

Vespuoli
Kaupunki Jyväskylä
Suuralue Korpilahti
Kaupunginosa nro 89
Infobox OK

Vespuoli on Jyväskylän 89. kaupunginosa, joka sijaitsee vuonna 2009 lakkautetun Korpilahden kunnan Päijänteen itäpuolisella alueella eli vesipuolella. Kaupunginosan alueella on kaksi pienaluetta: Putkilahti ja Oittila. Alue rajoittuu pohjoisessa Toivakkaan, idässä Leivonmäkeen (vuodesta 2008 osa Joutsaa) ja etelässä Luhankaan.[1]

Vuoden 2021 lopussa alueella oli 448 asukasta.[2]

Kärkistensalmen silta yhdistää Vespuolen Päijänteen länsipuoliseen Korpilahteen eli maapuoleen.

Kylät

Alueen maakirjakyliä oli Putkilahti, Oittila, Veijo, Raidanlahti, Pajulahti, pääosin Jämsän puolella oleva Ruotsula sekä Toivakkaan ja Leivonmäelle ylettyvä Rutalahti.[1][3]

Historia

Aluetta asutettiin 1500-luvulla, jolloin Korpilahti kuului Jämsän pitäjään. Putkilahden ensimmäinen asukas oli vuotten 1539-1543 välisenä aikana Hahkalan kylän takamaille asettunut Mikko Niilonpoika, joka perusti Putkilahden talon eli myöhemmän Peuhan talon.[4] Oittilan ensimmäinen asukas oli vuonna 1561 Sääksmäen erämaille asettunut savolainen Erkki Oittinen.[4]

Vuonna 1691 Korpilahdesta tuli Jämsän alainen kappeliseurakunta. Vespuolen Mutasen kylän rukoushuonekunta perustettiin vuonna 1701.[5]

Korpilahti erotettiin Jämsästä vuonna 1861. Hallinnollisesti Vespuoli kuului Mikkelin lääniin, kunnes se vuonna 1870 siirrettiin Hämeen lääniin, johon Korpilahden maapuoli jo kuului. Päijänteen erottaman Vespuolen yhteydet kirkonkylään olivat kuitenkin heikot, jonka takia vuonna 1889 raidanlahtelainen Mikko Ilmola ehdotti Vespuolen erottamista muusta Korpilahdesta. Alue olisi siirretty takaisin Mikkelin lääniin. Suunnitelmaa harkittiin vielä vuosina 1891 ja 1921, jonka jälkeen suunnitelma hylättiin.[6]

Vuonna 1901 senaatti teki päätöksen Toivakan seurakunnan perustamisesta. Uuden seurakunnan osaksi määrättiin Mutasen kappelista katsottuna kaukaiset Haukanmaan ja Vihijärven kylät sekä eräät Rutalahden kylän talot. Vuonna 1922 myös Nisula siirrettiin Toivakkaan.[6] Myöhemmin vuonna 1936 varsinainen Rutalahti siirrettiin Leivonmäkeen.[7]

Vespuolesta tuli osa Jyväskylää vuonna 2009 Korpilahden kunnan lakkauttamisen jälkeen.

Lähteet

  • Aulis Oja: Suur-Jämsän historia I. Forssa: Jämsän, Korpilahden, Petäjäveden, Muuramen, Säynätsalon, Jämsänkosken ja Koskenpään kunnat, 1954.
  • Markku Lahti: Vanhan Korpilahden historia. Jyväskylä: Muuramen, Korpilahden ja Säynätsalon kunnat, 1994. ISBN 951-96312-2-4.

Viitteet

  1. a b Jyväskylän karttapalvelu (pienalueet, peruskartta 1963) kartta.jkl.fi. Arkistoitu 22.11.2020. Viitattu 25.6.2023.
  2. Jyväskylän väestö pienalueittain. Jyväskylän kaupunki. Viitattu 27.12.2022. (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Vanhatkartat.fi (käyttää Maanmittauslaitoksen 1960-1970-luvun peruskarttoja) vanhatkartat.fi. Viitattu 26.6.2023.
  4. a b Suur-Jämsän historia, sivut 190-191.
  5. Suomen Sukututkimusseura - Korpilahti hiski.genealogia.fi. Viitattu 26.6.2023.
  6. a b Vanhan Korpilahden historia, sivut 13-21.
  7. Rutalahden kylä rutalahti.fi. Arkistoitu 7.7.2015. Viitattu 26.6.2023.
  • n
  • k
  • m
Taajamat
  • Korpilahden kirkonkylä
Rekisterikyliä
Koulupiirejä
Jyväskylän kaupunginosat
14 Korpilahden suuralue
Tilastoalueet
Pienalueet
  • 145001 Sarvenperä-Saukkola
  • 145002 Tikkala
  • 145003 Moksi
  • 145004 Hirvimäki
1452 Kirkonkylä
1453 Kirkonkylän ympäristö
  • 145301 Heinosniemi
  • 145302 Korpiaho
1454 Vespuoli
01 Kantakaupunki

1. Keskusta (Kirkkopuisto) · 2. Harju · 3. Puistola (Aren aukio; Tourujoki) · 4. Lutakko · 5. Mattilanpelto · 6. Mäki-Matti (Hippos; Rautpohja)  · 9. Kukkumäki · 11. Nisula (Viitaniemi) · 12. Taulumäki · 14. Tourula (Kangas) · 29. Mannila

02 Kypärämäki-Kortepohja

7. Kypärämäki (Köhniö) · 8. Savela · 17. Kortepohja (Haukkala; Kortesuo; Laajavuori; Ylioppilaskylä)

03 Lohikoski-Seppälänkangas

13. Lohikoski (Holsti; Kyyhkysenmäki; Lahjaharju; Paloniemi) · 19. Seppälänkangas (Heinälampi) · 48. Tyyppälä · 64. Ankeriasjärvi

04 Huhtasuo

15. Kangasvuori (Pupuhuhta; Rasinrinne; Seppälä) · 20. Huhtasuo (Huhtakeskus; Kangaslampi; Sulku)

05 Kuokkala

22. Ristonmaa · 23. Kuokkala (Ainolanranta; Kekkola; Pohjanlampi; Tikka) · 24. Kuokkalanpelto · 25. Ristikivi · 26. Nenäinniemi · 27. Hämeenlahti (Samulinniemi)

06 Keltinmäki-Myllyjärvi

18. Keltinmäki (Keltinkeskus; Mustalampi; Myllyjärvi; Mäyrämäki; Ylä-Myllyjärvi) · 35. Taka-Keljo · 36. Hanhiperä · 37. Valkeamäki

07 Keljo

10. Keljo (Keljonkeskus; Tarhamäki; Valkola) · 21. Keljonkangas (Sarvivuori) · 28. Sääksvuori · 30. Etelä-Keljo

08 Halssila

16. Halssila (Aittorinne; Kivistö; Tuohimutka)

09 Säynätsalo

31. Säynätsalo · 32. Lehtisaari · 33. Muuratsalo (Haikka) · 34. Kinkovuori

10 Tikkakoski-Nyrölä

58. Nyrölä · 60. Kuikka · 61. Tikka-Mannila · 62. Tikkakoski · 63. Kuukanpää

11 Palokka-Puuppola

41. Palokka · 42. Mannisenmäki · 43. Rippalanmäki · 44. Haukkamäki · 45. Kirri · 46. Heikkilä · 47. Pappilanvuori · 49. Hiekkapohja · 50. Matinmäki · 51. Jylhänperä · 52. Puuppola · 53. Saarenmaa · 57. Vertaala

12 Vaajakoski-Jyskä

65. Sulunperä · 66. Jyskä · 67. Väinölä · 68. Haapaniemi · 69. Vaajakoski (Wessmanninmäki) · 70. Kaunisharju · 71. Tölskä · 72. Kanavuori · 73. Hupeli (Kairahta) · 74. Laajaranta (Vuoritsalo) · 75. Oravasaari · 76. Pohjola · 77. Pitkäjärvi · 78. Leppälahti · 79. Mehtovuori

13 Kuohu-Vesanka

38. Ruoke · 54. Vesanka (Perälä) · 55. Kuohu · 56. Varsalanperä

14 Korpilahti

80. Kirkonmäki · 81. Ikolanmäki · 82. Iloniemi · 83. Kemppaisenmäki · 84. Kotamäki · 85. Tähtiniemi · 86. Korpiaho-Heinosniemi · 87. Tikkala (Moksi; Sarvenperä; Tikkala) · 88. Hirvimäki-Puolakka (Saakoski) · 89. Vespuoli (Oittila; Putkilahti)